Rukousten puu

Kävelin tänään meditaatiopaikalleni läheiseen metsään ja kuuntelin läsnäoloon juurruttavan kymmenen minuutin meditaation. Käyn luonnossa hiljentymässä joka päivä, hengittelen raikasta ulkoilmaa, kävelen ja liikun tiedostavasti, nautin luonnosta ja rentoudun. Olin lukenut Sandra Ingermanin kirjasta Walking in Light toiveiden puista. Maailmalta löytyy rukousten puita ja toiveiden puita, joihin ihmiset saattavat sitoa esimerkiksi paperilappuja tai kangasnauhoja, joihin he ovat kirjoittaneet tai mielessään ladanneet rukouksia tai toiveita. Esikouluopettajana olen lasten kanssa tehnyt joskus kiitollisuuden puita (askarrellen). Niihin olemme sitoneet paperilappuja, joihin on kirjoitettu tai piirretty jokaisen oman elämän kiitollisuuden aiheita.

Meditaatiohetkeni jälkeen valitsin pienen männyn toiveiden puukseni. Se oli riittävän pieni, jotta ylsin sen oksiin. En halua sitoa mitään nauhoja eläviin puihin, joten päätin käyttää kaarnanpalaa, joita lepäili joka puolella maankamaraa. Nostin yhden käteeni ja suljin sen kämmenteni sisälle. Keskityin siirtämään toiveeni tuohon kaarnanpalaseen, hitaasti ja rauhassa, tunteella ja vahvalla tarkoituksella. Sitten asettelin sen männyn oksille. Eihän se siellä kauaa pysy, mutta ei se haittaa. Toive on kuitenkin jo päässyt matkaan. 

Pienet rituaalit ja seremoniat tekevät arjesta taianomaista. Ne auttavat maadoittumaan, asettumaan tähän hetkeen ja rauhoittumaan näinä hulluina maailmanaikoina.

Kaarnanpalanen näyttää tässä kuvassa aivan siltä kuin perhonen olisi istahtanut männyn oksalle. Shamanicjourney.com sivusto kertoo perhosen muun muassa symbolisoivan muutosta, sielua, luovuutta, vapautta ja iloa. Perhoset kykenevät täydelliseen muodonmuutokseen, luonnollisesti omaan tahtiin ja pakottamatta. Ne jättävät kotelonsa turvan löytääkseen uuden maailman uudessa muodossaan ilman pelkoa, täysin luottavaisina siihen, että siivet kantavat. Itse pyrin henkiseen muodonmuutokseen tämän korona-aikakauden eristäytymisen aikana. Kotini on koteloni :)

Hengitän syvään sisään ja ulos, olen kosketuksissa sisäiseen viisauteeni. Namaste.

Luontomeditaatio

Joka päivä lähden kävelylle ulkoilmaan. Sairastuisin alta aika yksikön, jos en saisi riittävästi happea päivittäin. Kävelen joko lähimetsiin tai hautausmaalle. Siellä laitan meditaatio podcastin päälle ja keskityn täysin hiljentymään ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä kaikilla aisteillani. Kaiken tämän hullunmyllyn keskellä, tällainen luontomeditaatio maadoittaa ja auttaa minua tulemaan sinuiksi pelkojeni kanssa. 

Tänään luonto halusi antaa minulle vahvan viestin: “Tämäkin menee aikanaan ohi.” Kävellessäni kohti meditaatiopaikkaani, aurinko paistoi, oli tuuletonta ja ilma oli keväisen kaunis. Huomasin kuitenkin, että tummat, harmaat pilvet tulivat kohti kovalla vauhdilla. Kun saavuin metsäiselle hiljentymiskalliolleni ja käynnistin ohjatun meditaation puhelimestani, pilvet tavoittivat minut. Ajattelin mielessäni, että voi hyvänen aika, nyt kyllä kastun läpimäräksi ja sairastun. 

Mutta taivaalta alkoikin sataa lunta, tai tarkemmin sanottuna jotain rännäntapaista. Suojauduin puiden alle. Sieltä käsin ihailin tätä huikeata luontonäytelmää. Hengitin sisään ja ulos, sisään ja ulos, uudelleen ja uudelleen. Lunta satoi todella paljon, välillä se muuttui jopa raekuuroksi, tuuli viuhui myrskyisästi. Hehkuvan vihreä metsä ja lumimyrsky, vau. Tunsin itseni rauhalliseksi ja tyyneksi hengitellen puiden katveessa jalat vahvasti juurtuneina maahan. Olin niin kiitollinen ja onnellinen, että satuin metsään juuri silloin. Ajoitus oli täydellinen.

Jonkin ajan päästä taivas alkoi muuttua harmaasta valkoiseksi. Pikku hiljaa taivas alkoi rakoilla ja aurinko taas paistaa kirkkaalta taivaalta. Kyllä tämäkin (hullu aikakausi) menee ohi aikanaan ajattelin, ihan samalla tavalla kuin tuo yllättävä lumimyrskykin. Luonto muistutti minua kuinka ainoa asia joka maailmassa on muuttumatonta on se tosiasia että kaikki muuttuu. Ja kuinka tärkeää on nauttia elämän pienistä iloista etenkin juuri tällaisina aikoina ja tuntea niistä syvää kiitollisuutta. Vähemmän uutisten seuraamista ja tulevaisuudesta huolehtimista, enemmän tässä hetkessä elämistä ja yhteyden vahvistamista omaan sieluun ja sen viisauteen. 

Hengitän syvään sisään ja ulos, olen kosketuksissa omaan sisäiseen viisauteeni. Namaste.

@caritaingberg

Elämän opettajat

Jokainen kohtaamamme ihminen, asia, tilanne ja kokemus opettaa meille jotain itsestämme ja elämästä. Useimmiten emme huomaa tätä ja siksi jotkin asiat toistuvat elämässämme kerta toisensa jälkeen, kunnes vihdoin ymmärrämme ja sisäistämme tilanteessa piilevän opin. 

Vuosia sitten kun lapset olivat vielä ihan pikkuruisia, sain ison opetuksen läsnäolon voimasta ja sen taianomaisesta vaikutuksesta. Opettajana oli naapurin silloin vasta viisi vuotias tyttö. Hänellä oli tapana tulla usein käymään meillä ja "leikkimään" lasteni kanssa. Lainausmerkit sen vuoksi, että leikkimisen sijasta tyttö yleensä hakeutui minun seuraani juttelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän oli kovin puhelias, juttua riitti loputtomasti. Itse toivoin saavani rauhassa tehdä kotitöitä, kun lapset eivät kerrankin olleet koko ajan puntissa kiinni. Ärsytti ja kiukutti, kun se pieni toivon pilkahdus omasta rauhasta kerta toisensa jälkeen sammui. Yritin samanaikaisesti kuunnella tytön jutustelua, tehdä arjen toimia ja kuunnella turhautunutta mieleni mutinaa. Eihän siitä mitään tullut. 

Eräänä päivänä ruokaa laittaessani, kun naapurin tyttö taas parkkeerasi viereeni päätin, että nyt jätän arkiaskareeni ja keskityn vain ja ainoastaan kuuntelemaan. Istuin sohvalle tytön kanssa ja juttelimme pitkät pätkät yhdessä. 

Tuosta juttutuokiosta kehkeytyi yksi parhaimmista, ihanimmista ja naurun täyteisimmistä hetkistä joita olen koskaan kokenut. Mikä vaikutus sillä olikaan, kun en yrittänyt tehdä miljoonaa asiaa yhtä aikaa. Istuin vain rauhassa hengitellen ja toiseen ihmiseen keskittyen. Olin hetkessä kiinni. Miten lumoavan kaunis sielu tuo tyttö oli !

Pidän tätä jo nykyään nuoreksi naiseksi varttunutta tyttöä yhtenä suurimpana opettajana, joita olen koskaan elämässäni kohdannut. Muistelen tuota iltapäivää lämmöllä ja rakkaudella. Tyttö ei tiedä millainen merkitys hänellä on elämääni ollut ja näinhän se usein meneekin. Sinäkin opetat muille vaikka mitä ihan tietämättäsi. Voit merkitä paljon kohtaamillesi ihmisille ilman että koskaan saat tietää sitä. Jokin sana, lause, teko, katse, hetki voi riittää tekemään lähtemättömän vaikutuksen toiseen ihmiseen. 

Loista omaa valoasi ympärillesi. Se riittää.

Apua verhon takaa

Viime vuosi ei mennyt terveydellisesti aivan putkeen. Kuvittelin olevani vähintäänkin supernainen, joka jaksaa ihan mitä vain. No, en jaksanut. Ensin uuvuin ja kun sitten kuvittelin saaneeni elämäni taas kuntoon, sairastuinkin vakavaan keuhkokuumeeseen. Kyllä siinä oli ihmettelemistä, että miten tässä nyt näin kävi. Ja vielä ihmiselle, joka sairasti vain kolmen päivän flunssia. En edes muistanut milloin olin viimeksi ollut kuumeessa. Yht'äkkiä löysinkin itseni makaamasta miljoonien piuhojen alta sairaalasängyn pohjalta. 

Ensimmäisen viikon vietin tehostetun valvonnan osastolla, sen verran heikkoon happeen olin päässyt...kirjaimellisesti. Alla moottoroitu luksussänky ja palvelu pelasi loistavasti. Järkytys oli suuri, kun seuraavaksi viikoksi minut kärrättiin osastolle ja täräytettiin tavalliseen sänkyyn. Takapuoli puutui alta viiden sekunnin. Olo kuin kidutuspenkissä.

Ensimmäiset askeleeni sairaalaan tulon jälkeen otin kahdeksantena päivänä. Meinasin pyörtyä siihen paikkaan. Happiviikset, niin tavalliset kuin turbotkin olivat arkipäivääni ja yöt läpeensä hengitin happimaskin kanssa. Keuhkot pelasivat pelkästään pienen matkan verran yläosastaan. Hengitin nopeasti ja pinnallisesti, sydän laukkasi tuhatta ja sataa levossakin. Mikäli kävin "lenkillä" sairaalan käytävillä, allani oli punainen paholainen, tuo mummojenkin käyttämä vekkuli menopeli (rollaattori). 

Puolitoista viikkoa hengitettyäni vain pienellä osalla keuhkojani, aloin olla jo aika loppu. Fyysisesti olo kyllä pikku hiljaa koheni, mutta henkisesti kiristi pahasti. Päätin pyytää apua rakkaalta mummoltani, joka oli siirtynyt toiseen todellisuuteen jo kuusitoista vuotta aiemmin. Jotenkin koin, että hänen on pakko olla siellä kanssani, lohduttamassa, silittelemässä ja kuuntelemassa.  Ennen nukkumaanmenoa pyysin mummoa auttamaan. Toivoin pystyväni taas hengittämään syvään.

Ja mitä ihmettä, jo seuraavana aamuna herätessäni, pystyin taas hengittämään koko keuhkojeni kapasiteetilla ! En nyt ihan pohjaan saakka mutta lähestulkoon. Tuo kokemus antoi minulle uskoa siihen, että vierellämme kulkee näkymättömiä auttajia. Muutos oli niin radikaali ja nopea, että se ei voinut tapahtua pelkästään omien ajatusteni voimalla. Mieli ja sydän oli ihmetystä täynnä, kiitollisuus oli päivän tunne. Kiitin mummoa syvästi ja rakkaudella. 

Kiitollisuus on positiivisen asenteen kera vahva hyvän arjen apuri. Aina kun jotain hyvää tapahtuu, tai huomaan saavani apua joko tästä maailmasta, verhon takaa tai molemmista yhtä aikaa, muistan aina kiittää mielessäni ja aidolla tunteella "kiitos, kiitos, kiitos".

Positiivisen ajattelun voima

Pääsiäisenä olin äitini kanssa läheisessä sisustuskaupassa ja nappasin käteeni kyltin, jossa luki "Positive thinking rocks". Sanoin äidilleni, että tämä sopii minulle kuin nappi silmään, se on  elämän ohjenuorani. Laskin kyltin kuitenkin takaisin paikalleen ja jatkoimme kulkuamme ihaillen kaikkia kauniita tavaroita, joita puoti sisälleen kätki.

Tämä idyllinen sisustuskauppa sijaitsee keskellä silmiä hivelevää miljöötä. Pihapiirin päätalo hoitaa puodin ja kahvilan virkaa. Käveltyämme pari huonetta eteenpäin, paikan omistaja tuli vastaan ja nappasi ohi mennessään käteensä samaisen kyltin, jota aikaisemmin olin ihaillut. Hän näytti sitä kylttiä minulle ja sanoi " Tämähän on kuin sinua varten, eikö ?".

Tästä voi jo päätellä, että olen käynyt kyseisessä paikassa ennenkin. Toki siitä on jo ainakin vuosi aikaa. Silloin kävin nauttimassa pullakahveista ja esineiden estetiikasta sen verran tiuhaan, että tätä kahvilapuotia olisi voinut kutsua kantapaikakseni. En ole syvällisiä rupatellut omistajan kanssa, vain niitä näitä kahvikupposen tai jonkun ihastuttavan sisutusesineen oston yhteydessä. Kuvittelin tähän päivään saakka, että tuo positiivinen ajattelu on vain sisäinen tilani, mutta ilmeisesti se tavalla tai toisella näkyy myös ulos päin.

Jo muutenkin hyvä päivä parani tästä entisestään!  En usko sattumaan. Mutta johdatukseen kylläkin ja siihen, että kaikella on tarkoitus. Olin juuri pari päivää aiemmin pohtinut positiivisuutta, kun lehdessä toitotettiin jälleen kerran, kuinka positiivisuus on pelkkää nami namia ja ilon ja onnen täytteisiä hetkiä, ja kuinka epäaitoa sellainen on.

Minulle positiivisuus ei missään nimessä ole sitä, että jatkuvalla syötöllä hypellään ilon ja onnen aalloilla. Elämä on tarkoitus kokea kaikilla aisteille, tunteilla ja mausteilla. Myönteinen ajattelu tarkoittaa minulle sitä, että pystyn näkemään rumassa kauniin ja ikävissä asioissa hyvät puolet. Lasini on aina puoliksi täynnä. Positiivisuus tarkoittaa sitä, että olen kiitollinen niistä asioista, jotka ovat elämässäni hyvin, enkä jää murehtimaan sitä mikä siitä puuttuu. Positiivisuus antaa minulle oman elämäni ohjakset ja luottamuksen siihen, että selviän elämän eteeni heittämistä haasteista.

Etenkin minunlaiselleni erityisherkälle ihmiselle, joka päivittäin taistelee pysyäkseen veden pinnan yläpuolella vältellessään aistikuormituksen aiheuttamaa stressiä, positiivinen ajattelu on voimavara, elämän polttoaine. Se on veden pinnalla kelluva uittotukki, jonka varassa liikun elämän virran vietävänä.